Kirja-arvostelu: Rutto - Yksilön suhtautuminen kollektiiviseen kärsimykseen

Ranskalainen nobel-kirjailija Albert Camus käsittelee teoksessaan Rutto (1947, suom. 1948 Juha Mannerkorpi) yhteiskunnallisen kärsimyksen, tässä tapauksessa ruton, vaikutusta yksilön ja yhteiskunnan toimintaan. Kirja kertoo algerialaisen Oranin kaupungin selviytymisestä noin vuoden kestävästä ruttoepidemiasta, jonka vuoksi koko kaupunki, sen asukkaat ja sen hetkiset vierailijat, eristetään täysin muusta maailmasta epidemian leviämisen välttämiseksi. Kirjan tapahtumat kerrotaan erään kaupungin lääkärin, tohtori Bernard Rieux’n näkökulmasta, joka luonnollisesti on kirjan päähenkilö.

Rieux onkin roolitettu melko sankarilliseksi verrattuna muihin henkilöihin, mutta tämä sankarillisuus ei kuitenkaan ole niin selkeää, kuin useimmissa tarinoissa tuppaa olemaan. Camus selkeästi arvostaa ihmisiä, joilla ei ole varsinaisia omia itsekkäitä päämääriä, vaan jotka hoitavat osansa yhteiskunnassa moitteettomasti ja pyyteettömästi muita palvellen. Tämän huomasi aiemmin lukemassani Sivullisessa – niin myös tässäkin. Rieux joutuu olemaan vuoden erossa vaimostaan, panee oman henkensä alttiiksi hoitaessaan muita ihmisiä, saa lopulta uutisen vaimonsa kuolemasta ja silti, silti asettuu osaansa kuuliaisesti. Hän myös joutuu kantamaan toisten tuskan illasta toiseen.

”Samanlainen etäinen ilme kasvoisaan kirkuivat äidit joka ilta nähdessään vatsan, jota peittivät kaikki kuoleman merkit, joka ilta kädet takertuivat Rieux’n käsiin, joka ilta samat turhat puheet, lupaukset ja kyyneleet”

Näin kuluivat Rieux’n päivät. Tietysti hän oli myös turhautunut ja ahdistunut, mutta tässä kohtaa ilmenee hänen sankarillisuutensa. Hän jaksoi.

Luodakseen kontrastia Rieux’hön, sekä käsitelläkseen ihmisten erilaista suhtautumista tilanteeseen, on Camus valinnut tarinaansa muutamia muitakin mielenkiintoisia henkilöitä, muiden muassa erään Cottardin. Ensimmäinen kosketus Cottardiin on kolkko: Rieux saapuu ystävänsä kanssa hänen talolleen, jonka ovessa lukee ”Käykää sisään. Roikun hirressä”. Tässä onkin ensimmäinen selkeä ero: Rieux ei luovuta. Cottard kuitenkin selviää, he ystävystyvät Rieux’n kanssa ja ajan myötä Cottard sopeutuukin kaupungin tilanteeseen melko hyvin ja oikeastaan "pääsee jaloilleen”. Tämä tekeekin hänestä yhden mielenkiintoisimmista hahmoista. Näkisin, että kun Cottard on ollut työtön ja mitä ilmeisimmin syrjäytynyt, tuo yhteinen epätoivo hänelle tietynlaisen toivon ja yhteenkuuluvuuden tunteen. Tässä mielestäni tulee esille Camus’n taito luoda mitä mielenkiintoisimpia hahmoja – joskin kaikki ovat melko synkkiä persoonia.

”--Rutto oli kaikkien yhteinen asia, jokaisen oli tehtävä velvollisuutensa. Vapaaehtoisiin lääkintäryhmiin sai osallistua kuka tahansa. --

- Miksi ette osallistuisi toimintaan, Cottard?
Toinen nousi pahastuneena ja tarttui pyöreäkupuiseen hattuunsa.
-Se ei kuulu ammattiini.
Ja hän jatkoi äänessään uhmaa:
- Sitä paitsi tulen ruton kanssa hyvin toimeen, enkä siis ymmärrä, miksi osallistuisin sen torjuntaan.”

Tässä korostuukin siis sekä hänen hahmonsa mielenkiintoisuus, että ero Rieux’hön.
Ruton loputtua Cottard ei kestä enää tilannetta, vaan rupeaa ammuskelemaan silmittömästi. Cottardia ei siis hyvällä mielikuvituksellakaan voi pitää sankarina, mutta täydet sympatiapisteet hän kyllä saa.

Keskeisistä henkilöistä täytyy mielestäni vielä Rieux’n ja Cottardin lisäksi tuoda esille pariisilainen lehtimies Rambert, joka pahaksi onnekseen sattuu olemaan Oranissa ruton puhkeamishetkellä.
Rambertin hahmon tekee mielenkiintoiseksi sen kehitys. Pitkän aikaa Rambert haikailee päästä pois kaupungista rakkaansa luo. Hän yrittää ja yrittää, ja lopulta onnistuukin järjestämään itsellensä poistumisen kaupungista. Rambert kuitenkin tajuaa viime hetkellä olevansa osa yhteisöä, nöyrtyy omatuntonsa edessä ja päättää sen vuoksi jäädä auttamaan muita taistelussa ruttoa vastaan.

”Mutta nyt kun olen nähnyt, mitä olen nähnyt, tiedän kuuluvani tänne, tahdoinpa tai en. Nämä tapahtumat koskevat meitä kaikkia.”