Runo 2

Tiiäks sen

Ihastumisen tunteen
Ku on perhosii vatsas, sua vastas
Mut ne vaa haluis vittuun sielt
Pois sen kaiken itseinhon tielt

Kun kerrot mutsille
Miten joku tyttö taas
Saattaa olla vähä ihastunu suhu
Ja sen kaiken kauniin keskel miettii vaa
Et oispa laittaa haulikko suuhu

Koitat niitten perhosten kaa diilaa kaiken läpi
Mut sun sisimmäs ne perhoset tän sua paremmin näki
Ei sus mitään vikaa oo, ne koittaa sulle sanoo
Mut siel sisäl ne tietää iteki et ois kai vaa
helpompi sittenki katoo

Jos mä voisin
vaa mantelitumakkeen poistaa
Nii lähtisin vittu loistaa
Enkä taas kerran pois vaan
Siihen näennäisen tyytyväiseen elämään
Jota oikeesti elän vaa humalassa selällään

Ja jos mä voisin

vaa mantelitumakkeen poistaa
Nii lähtisin vittu loistaa
Enkä taas kerran pois vaan
Siihen näennäisen tyytyväiseen elämään
Jota oikeesti elän vaa humalassa selällään

Se piirtää kauniin kuvan meist
Kauniist hetkest, timanteist,
Mut en kelaa niit niinkään meinä
jotain niin puhast, enemmänki ku enkeleinä
Jotain sellast tavottamatonta,
jotain sellast toivotonta

Jos näkisit mun pään sisään ja mitä siel kohtaa, vois sen seuraavanki tapaamisen unohtaa, ja joo,
vaik päästää sit ne perhosetki lentoon,
ripustaa ittensä partsille jojoon, laittaa ittensä hindulaisittain kiertoon

Syntyis sit ehk perhosena,
tai vaik torakkana,
nii ois ainaki sillon kuollessa suvun ympäröimänä,
läpäl ehk joku niist surun murtamana

Elämäs on tilanteit ku hommat nopee muuttuu, perhosetki taas 

vähä aktivoituu

Mut sit lopulta

taitaa neki vittuuntuu,

ja syntymäänsä rupeeki katuu,

Sori niille raukoille, ku joutuu tähän sekaantuu

Mut haluun vaan kertoo

miltä tuntuu ihastuu

Jos mä voisin vaa 

mantelitumakkeen poistaa
Nii lähtisin vittu loistaa
Enkä taas kerran pois vaan
Siihen näennäisen tyytyväiseen elämään
Jota oikeesti elän vaa humalassa selällään

Ja jos mä voisin vaa

mantelitumakkeen poistaa

Nii lähtisin vittu loistaa

Enkä taas kerran pois vaan

Siihen näennäisen tyytyväiseen elämään

Jota oikeesti elän vaa humalassa selällään